sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kuka hyppää parhaiten?


Kentän laidalla, viimeinen starttaaja. Ratsukko tervehtii tuomaristoa ja kääntyy kevyesti ensimmäiselle esteelle. Vaivattomasti rata jää taakse, yleisö taputtaa laiskasti, ratsastaja loistaa. Kentän laidalta kuuluu tuskastunut hymähdys: "No hyvähän noin pitkillä jaloilla on hypätä, yritäppä sitten lyhyempänä pärjätä noille..." Miten on, tuoko pituus menestyksen?




Ei ole mitenkään harvinaista, että näitä väitteitä kuulee niin kisakatsomoissa, jälkipuntien yhteydessä että päivitysten kommenteissa. Faktaahan on, että jos vedotaan kisaajan tiettyyn ominaisuuteen, kuten nyt pituuteen etua tuovana seikkana, unohdetaan täysin se, että myös keppihevosilla - etenkin keppihevosilla - tekniikka ratkaisee paljon. Ei se mitä tapahtuu esteen päällä, vaan ennen estettä, sen jälkeen ja ehdottomasti ja ennen kaikkea niiden välissä. Mutta kun katselee isojen kisojen voittajakolmikkoja, ei siellä ihan hirveästi alle puolitoistametrisiä löydy. 


Joka postauksen pakollinen Liisa-kuva.

Kaikki eivät voi olla yli 170 senttisiä, mutta mikä estää lyhyttä sijoittumasta? Vastahan meillä oli kevään sm-kisoissa loistavia esimerkkejä tytöistä, jotka hyppäsivät ja pärjäsivät itseään 30 senttiä pidempiä vastaan huiman kokoisilla esteillä. Tämä on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö.

Pituudella on omat hyvät ja huonot puolensa. Pitkällä on usein enemmän pituutta jaloissa ja näin "jousta", jolla pompata. Toisaalta on enemmän kroppaa, mitä heivata esteen yli, pitkät raajat voivat olla jopa tiellä. Pitkä on usein parempi yksittäisellä isoilla esteillä, mutta liikkeet jäävät helposti hitaiksi ja kankeiksi esteiden välillä. On se kyllä kiinni yksilöstäkin.
Lyhyydessäkin on hyvät puolensa: vaikka yhdellä harppauksella ei etenekään kolmea metriä, on enemmän tilaa tiukoissa kurveissa, saa helpommin mahtumaan useamman askeleen lyhyellekin välille ja tiukat hypyt ovat edullisia aikaratsastuksessa. 

Kaikkihan me olemme nuorena lyhyempiä. Sanoisin, että ikä vaikuttaa pituutta enemmän. Vanhempana on ehtinyt kehittää tekniikkaa, lihaksistoa ja ns. pelisilmää, oppii arvioimaan etäisyyksiä ja sopivia ponnistuskohtia.  Jos olet menestynyt jo nuorena vanhempia vastaan, olet varmasti vahvoilla myöhemminkin. Toisaalta se ei toimi toisinpäin: iän myötä menestys voi parantua radikaalistikin. Tämän takia mielelläni jakaisin luokat aina ikäluokkien mukaan: tällöin tuloksetkin ovat realistismpia.



Loppupelissähän oma harjoittelu ja vahvuuksien tunteminen on ratkaisevaa. Ei kannata jäädä murehtimaan heikkouksiaan, vaan tunnistaa ne ja yrittää kehittää vahvuuksia. Ponnistusvoimaa voi hankkia periaatteessa loputtomasti itse, ja se määrää hyppytehokkuudenkin. Kannattaa myös miettiä minkä tyyppiset luokat ja korkeudet juuri sinulle sopivat. Jos korkeat esteet ovat se juttu, ei kannata väkisin vääntää myös pikkuluokkiin ja toisin päin, isot esteet eivät ainostaan ole hyvän hyppääjän merkki.  Kaikille esteet eivät sovi lainkaan, jos se ei tunnu omalta, niin  kokeile jotain uutta. Päivän ohje: treenaa tavotteellisesti ja kokonaisvaltasesti, tunnista rajasi ja lepää. 

4 kommenttia:

  1. "No hyvähän noin pitkillä jaloilla on hypätä, yritäppä sitten lyhyempänä pärjätä noille..." tietäispä joku, kuinka monta kertaa oon tän saanut kuulla :D Pituutta mulla kerran on 185cm ja se vissiin tarkoittaa mielettömiä hyppykykyjä. Tosiaan ison kropan hallinta vaatii jotakin ja pituuden mukana tulee myös painoa, joten kyllä katselen kateellisena välillä niitä "normaali"pituisia, jotka taipuvat joka suuntaan ja hallitsevat raajansa :DD

    VastaaPoista
  2. Itse en pidä iän mukaan luokitelluista luokista koska nuorenakin voi hypätä korkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, mutta ikä antaa kyllä kiistämättömän edun. Lähes aina voi ikäluokkakisoissakin osallistua kuitenkin vanhempien luokkiin, jos omanikäluokan korkeus tuntuu helpolta, joten se tuskin on mikään ongelma,

      Poista